FANDOM


Nico Robin ( jap. ニコ・ロビン) on hahmo One Piece -manga- ja animesarjassa. Hän on seitsemäs Olkihattujen jäsen ja opiskelee arkeologiaa.

RobinMuokkaa

Robinin kiinniottopalkkio on tällä hetkellä 80 miljoonaa berryä, joka tekee hänestä kolmanneksi vaarallisimman Olkihattujen jäsenen (Sanji on kuitenkin Robinia vahvempi, mutta Sanji esiintyy vähemmän taisteluissa ja on saanut pienemmän palkkion). Nico Robin sai ensimmäisen etsintäpalkkionsa kahdeksanvuotiaana, koska hän tuhosi kuusi Merivoimien laivaa pirunmarjavoimillaan. Kuitenkin takaumassa näytettiin, ettei se pitänyt paikkansa. Hänen syömänsä kukkakukkamarja antaa hänelle kyvyn saada mikä tahansa ruumiinosansa versoamaan kuin kukka mistä tahansa, ja niin monta kun hän itse haluaa. Useimmiten Robin käyttää kykyään kasvattaakseen käsiään.

Vaikka Maailmanhallitus sanoi valeena Nico Robinin olevan vaarallinen hänen tuhoamien kuuden laivan takia, oikeasti he halusivat napata Robinin, koska hän osaa tulkita poneglyfejä. Tämän taidon avulla hän voisi saada selville "todellisen historian", jonka Maailmanhallitus haluaa pitää salassa. He toivovat, että hänen taitonsa tulkita poneglyfejä auttaisi heitä löytämään muinaisen aseen, Plutonin. Nico Robin on jo sarjassa sanonut, ettei se tieto häntä kiinnosta.

Tämän hetkisessä 4Kids-dubissa hänellä on eteläamerikkalainen aksentti, johtuen todennäköisesti hänen lehmityttövaikutteisesta pukeutumisestaan ollessaan "Miss All Sunday".

Nico Robin on faniäänestyksen mukaan viidenneksi suosituin hahmo One Piecessä, mikä tekee hänestä suosituimman naishahmon.

Oda on kertonut, että Nico Robinin eläinhahmo on kurki, väri purppura ja hän tuoksuu kukille.

Persoona ja suhteetMuokkaa

Robin on mystinen, vakava, hiljainen ja eristäytyvä hahmo. Monet ajattelevat hänen olevan kylmä ja sydämetön, mutta oikeasti Robin on kiltti persoona joka ajattelee ensin ennen kun toimii. Joskus hän vain puhuu, jos jotain kiinnostavaa tai tärkeää on tapahtumassa. Hän rakastaa historian opiskelua.

Aluksi Robin yritti pitää välimatkaa muihin ihmisiin, jopa ystäviinsä, koska hän ajatteli menneisyyden ja vihollisten karkottavan heidät kuitenkin pois. Siitä syystä hän kutsuu usein tovereitaan heidän työtehtäviensä mukaan. Namia navigaattoriksi, Zoroa Mr. Samuraiksi, Usoppia Pitkänenäksi, Sanjia Mr. Kokiksi, Chopperia Mr. Lääkäriksi ja Luffya kapteeniksi. Luffystä hän silloin tällöin käyttää tämän oikeaa nimeä. Hän on ainoa Olkihatuista, jota ei näytetä hassuilla ilmeillä, toisin kuin esim. Luffya. Vaikka Robin ei omaa hullunkurisia ilmeitä, hän osaa hauskuttaa muita kukkakukkavoimillaan. Enies Lobbyn jälkeen Nico Robin seurustelee enemmän tovereittensa kanssa, sillä hän tietää, ettei häntä koskaan aiota hylätä.

Robin on viisain ja järkevin Olkihatuista. Hän tietää paljon meristä ja maailmasta, ja useimmiten pysyy rauhallisena yllättävissä tilanteissa analysoiden niitä. Tämä erottaa hänet muista Olkihatuista, jotka panikoivat vastaavissa tilanteissa.

Sanji nähdään usein flirttailevan niin Robinille kuin Namillekin, ja hän oli Luffyn kanssa ensimmäisen, joka hyväksyi Robinin Olkihattuihin.

Huolimatta Robinin yrityksistä pitää etäisyyttä, hän sai uusia ystäviä. Nami on sanonut, että Robin on ainoa joka ymmärtää häntä. Lisäksi Robin on ainoa, jota Nami ei pomota. Chopper pelkäsi aluksi Robinia, mutta nykyisin Chopperin pelko on tiessään. Nico Robin kunnioittaa todella paljon myös Frankya, joka suojeli häntä Enies Lobbyssä. Tämän vuoksi Robin halusi Frankyn liittymään Olkihattuihin ja puristi tätä kiveksistä kukkakukkavoimillaan tuottaen suunnatonta tuskaa Frankylle niin kauan kunnes hän liittyisi.

Koska Nico Robin on arkeologi, hän pitää suuressa arvossa muinaisia ihmisten kädenjälkiä ja rakennuksia. Hän voi jopa uhrata itsensä niiden vuoksi, esimerkiksi taivassaarella, taistellessaan Yamaa, Enerin "täydennysjoukkojen" johtajaa vastaan. Yama tuhosi monta muinaista rakennusta ja Robin esti sen riskeeraten itsensä. Saatuaan Yaman houkuteltua pois raunioiden luota hän vieritti Yaman jyrkänteeltä alas, taittoi tämän sormet ja ennen maahan putoamista taittoi Yaman selän.

Robinin unelmat ja persoona ovat saaneet vaikutteita hänen menneisyyden kolmelta läheiseltä: Jaguar D. Saulolta, äidiltään Nico Olvialta ja Professori Clover. Professori Clover teki hänestä arkeologin; hänen tutkimuksensa saivat Robinin kiinnostumaan todellisesta historiasta. Robin sai lukea kirjastosta kirjoja, joista hän opetteli historiaa. Hänen äitinsä Olvia antoi Robinille uutta rohkeutta elää ja toteuttaa unelmansa. Jaguar D. Saulo, joka oli Robinin ensimmäinen ystävä, antoi Robinille rohkeutta etsiä uusia ystäviä ja opetti hänet nauramaan vaikka se sattuisi, mikä vahvisti hänen hiljaisuuttaan, ujoutta ja herttaista hymyä.

Robinin unelmana on löytää Rio-poneglyfi, josta hän saisi selville "todellisen historian".

MenneisyysMuokkaa

Robinin yksinäisyysMuokkaa

Robin syntyi Ohara-nimisellä saarella ja on arkeologiperheestä. Hänen äitinsä, Nico Olvia lähti merille etsimään todellista historiaa Robinin ollessa kaksivuotias. Olvia jätti Robinin veljensä ja tämän vaimonsa, Ms.Rojin, huostaan. Roji ei välittänyt Robinista ja kohteli tätä huonosti, tehden aina vain selvemmäksi sen, ettei halunnut koskaan Nico Robinia perheeseensä. Hän halusi Robinin pysyvän pois hänen silmistään, eikä antanut hänen osallistua juhliin. Robinin pirunmarjavoimat pelottivat saaren asukkaita, mikä sai lapsia kiusaamaan häntä. Aikuiset eivät olleet sen parempia, sillä he yleensä moittivat Robinia, jos hän käytti pirunmarjavoimiaan, vaikka Robin käytti niitä vain puolustaakseen itseään kiusaajilta. Hänen ainoat ystävänsä olivat "Tiedon puun" (Tree of Knowledge) oppilaat ja professori Clover. Hänen äitinsä ystävinä he yrittivät pitää Robinista huolta.

Vain kahdeksan vuoden iässä Robin pääsi läpi arkeologitentistä ja virallisesti pääsi tutustumaan Tiedon puuhun. Kuitenkin, kerrottuaan hänen haluavan opiskella "todellista historiaa", toiset arkeologit muistuttivat todellisen historian opiskelun olevan kiellettyä ja laissa rangaistavaa. Robin kertoi, että oli käyttänyt pirunmarjavoimiaan vakoillakseen Tiedon puuta, ja saanut selville, että yöllä he opiskelivat salaa todellista historiaa Tiedon puun kellarissa. Tämä säikäytti opiskelijat, ja sai professori Cloverin nuhtelemaan häntä ja Clover sanoi, että jos Robin yrittäisi vakoilla vielä kerrankin, hänelle annettaisiin porttikielto Tiedon puuhun.

Sauloon ystävystyminenMuokkaa

Robin juoksi itkien saaren luoteisosassa olevalle rannalle, jossa hän tapasi haaksirikkoutuneen jättiläisen, Jaguar D. Saulon. Heistä kahdesta tuli nopeasti ystäviä ja Robin kävi tervehtimässä häntä neljän päivän ajan, kun Saulo rakensi lauttaa. Saatuaan selville olevansa Oharassa, hän varoitti Robinia tulevista sotalaivoista, jotka tuhoaisivat Oharan maan tasalle arkeologejen ja poneglyfejen vuoksi.

Samana päivänä Nico Olvia rantautui Oharan saarelle (Saulon auttoi Olviaa pakenemaan Merivoimilta pari päivää aikaisemmin). Hän ilmoitti arkeologeille, että Merivoimat tappoivat hänen toverinsa. Merivoimat olivat tehneet johtopäätöksen, jonka mukaan heidän laivalleen jääneet tavarat olisivat Oharasta kotoisin ja Oharan olevan heidän tukikohtansa. Siispä Merivoimat suuntasivat Oharaan, todennäköisesti tappamaan kaikki. Arkeologit kuitenkin kieltäytyivät lähtemästä ja halusivat jäädä suojelemaan Tiedon puuta ja sen tietoja, jotka he olivat keränneet vaivalla. Olvian huomattua, että CP9 on rantautunut Oharaan, hän juoksi pois Tiedon puusta. Robin juoksi kohti Tiedon puuta ja matkalla Olvia ja Robin juoksivat toistensa ohi, tunnistamatta toisiaan.

Robinin saavuttua Tiedon puulle, hän kysyi professori Claverilta hänen äitinsä sijainnista. Koska Olvia oli etsintäkuulutettu nainen, hän ei halunnut enää minkäänlaisia välejä Robiniin, jotta Robin pysyisi turvassa. Siksi Clover sanoi, ettei hänen äitinsä ole saarella, mutta Robin tuntui olevan varma asiasta. Nopeasti Clover vaihtoi puheenaihetta ja käski Robinin paeta. Robin kieltäytyi ja CP9 saapui paikalle etsien poneglyfejä.

Agentit käskivät muiden paitsi opiskelijoiden menemään evakuointilaivaan, tai heidät tuhottaisiin. Nico Olvia joutui kasvotusten Spandinen, CP9:n johtajan kanssa, ja hänen agenttinsa kukistivat Olvian.

Tiedon puun luona, arkeologit oli vangittu ja viety ulos puusta. Clover käski uudelleen Robinin paeta, mutta edelleen Robin kieltäytyi. Spandine ja hänen agenttinsa vahingoittivat Olviaa pahasti. Olvia havaitsi Robinin kuullessaan tämän nimen. Agentit löysivät poneglyfit Tiedon puun kellarista, ja arkeologit tuomittiin kuolemaan Sengokun Buster Call -hyökkäyksen mukana. Silloin Clover alkoi puhumaan, ja sanoi Maailmanhallituksen haluavan 100 vuotta vanhan Todellisen historian pysyvän salassa. Ennen kun hän ehti paljastaa tämän sivilisaation nimen, häntä ammuttiin rintaan ja haavoittui vakavasti.

Saulon uhrausMuokkaa

Saulon huomattua taistelualuksien saapuneen, hän juoksi etsimään Robinia. Hyökkäyksen alkaessa Oharaan, selvisi samalla, että Robin osaa tulkita poneglyfejä. Koska pommitus oli alkanut, kaikki arkeologit koottiin yhteen. Robin ja Olvia kohtasivat, ja hetken kuluttua Saulo tuli.

Paljastui, että Saulo oli entinen Merivoimien lippueamiraali, joka päästi Nico Olvian vapaaksi. Olvia pyysi, että Saulo veisi hänen tyttärensä turvallisesti pois saarelta, ja kertoi Robinille, että hänen pitää elää. Robin halusi jäädä äitinsä luokse, mutta Olvia ei antanut hänen jäädä. Oli vielä jotain, mitä hänen piti tehdä.

Saulo toteutti Olvian toiveen ja vei Robinin saaren rannalle, mutta taistelualukset huomasivat hänet ja aloittivat tulittamisen. Hän tuhosi monta taistelualusta, kunnes Kuzan (tunnetaan myöhemmin nimellä Aokiji) saapui taistelemaan. Samalla Robin yritti päästä kukkakukkamarjavoimillaan evakuointilaivaan, mutta Spandine kertoi heille Robinin olevan arkeologi, joten hän ei päässyt kyytiin.

Laiva kuitenkin tuhoutui lippueamiraalin (joka myöhemmin tunnetaan nimellä Akainu) käskystä. Syyksi hän kertoi sen, että kyydissä saattoi olla joku arkeologi. Tämä järkytti Sauloa ja jopa Kuzania. Saulo yritti paeta Robinin kanssa, mutta Kuzan jäädytti Saulonin jalan pirunmarjavoimillaan. Kuzanin jäädyttäessä Sauloa, Saulo käskee Robinin paeta merelle. Robin kieltäytyi sanoen, ettei hänellä ole ketään merellä. Silloin Saulo lupasi, että Robin joskus löytäisi mereltä tovereita, eikä hän koskaan olisi täysin yksin. Saulo viimeiseksi teokseen nauroi jäätyessään kokonaan. Syynä nauruun se, että hänen mielestään kuuluu nauraa, vaikka olisi surullinen.

Tiedon puun luona, Olvia, Clover ja monet muut heittivät kirjaston kirjoja mereen, jotta ne säästyisivät palamiselta, ja toivoen, että tulevaisuudessa joku löytäisi ne. He ymmärsivät etteivät he enää voineet muutakaan tehdä, sillä kaikkialla heidän ympärillään vallitsi tuli. Olvia pyysi itsekseen anteeksi, ettei jättänyt Robinille hyvästejä.

Robin juoksi Saulon rakentaman laudan luokse, ja törmäsi siellä Kuzaniin. Kuzan kuitenkin päästi Nico Robinin menemään, sillä Saulo uhrasi henkensä tämän vuoksi. Hän kuitenkin vakuutti, ettei ole Robinin ystävä. Jos Robin tekisi jotain pahaa, hän lähtisi Robinin perään. Robin lähtee lautalla pois saarelta Kuzanin tekemää jääreittiä kulkien. Muistaen Saulon sanat, Robin yritti nauraa oloaan helpottaakseen, mutta se oli vaikeaa Oharan palaessa hänen silmiensä edessä. Robin on ainoa, joka selvisi Oharasta.

Hänelle koitui kova elämä, kiitos hänen 79 miljoonan kiinniottopalkkion, jonka Spandine asetti (selittäen syyksi kuuden sota-aluksen upottamisen piilottaakseen Oharan tapahtumat julkisuudelta). Monet ihmiset olivat aluksi Robinin ystäviä, mutta tajutessaan olevansa vaarassa Nico Robinin ollessa heidän huostassaan, Robin aina käännytettiin pois. Ihmiset kaikkialla uskoivat, että Robin on todelliseksi vaaraksi ja tuhoaisi koko maailman mikäli häntä ei tapettaisi. Hänen luottamuksensa joka kerralta vähentyi. Robinille ilmestyi mielikuva, että kukaan ihminen ei suo hänelle onnea ja totesi hänen kohtalokseen, että hänet aina hylätään ja petetään. Siksi hänestä itsestään tuli petosten mestari, ja hän liittoutui merirosvojen ja muiden alamaailman rikollisten kanssa suojellakseen itsensä, ja kun vaara uhkaa hän pettää muut. Hän ei kuitenkaan koskaan lopettanut unelmoimasta Tosi historian selvittämisestä, ja teki mitä vain löytääkseen Rio-poneglyfejä. Neljä vuotta sitten hänen ollessa 24-vuotias, Nico Robin liittyi Baroque Worksiin ja auttoi kaapparilordi Sir Crocodilea saamaan Alabastan haltuunsa ja löytämään muinaisen aseen, Plutonin olinpaikan. Vastalahjaksi Crocodile suojelisi häntä.

Baroque WorksMuokkaa

Miss All SundayMuokkaa

Sarjassa Nico Robin ilmestyi ensi kertaa Whiskey Peak osan lopussa Olkihatuille nimellä "Miss All Sunday" (englannin dubissa Miss Sunday). Hän oli Baroque Works organisaation varajohtaja ja hän tuhosi Igaramin laivan, joka toimi syöttinä. Miss All Sunday antoi Olkihatuille ikitikun joka johti olemattomuuden saarelle, jotta heidän ei tarvitsisi mennä Little Garden-nimiselle saarelle(jonne he kuitenkin joutuivat/menivät), joka on hyvin vaarallinen. Näin he pääsisivät helpommin Alabastaan. Luffy kuitenkin rikkoi ikitikun sanoen ettei vihollinen määräile heitä . Viville selvisi, että Miss All Sunday oli antanut hänen seurata itseään ja selvittää kuka on Baroque Worksin johtaja. Miss All Sundayn oli tarkoitus saada itse selville Vivin oikea henkilöllisyys.

Myöhemmin Alabasta osassa selvisi, ettei Nico Robin välitä ollenkaan Baroque Worksista ja auttoi välillä vihollisiaan. Hän kutsui kaikkia hävinneitä agentteja surkimuksiksi, auttoi Luffyn pois juoksuhiekasta ja antoi Pelille (jonka hän aikaisemmin nujersi) käskyn auttaa Luffyä. Lisäksi Miss All Sunday ei koskaan suoraan totellut johtajansa käskyjä. Miss All Sundayllä oli kieroutunut huumorintaju. Esimerkiksi hän piti Olkihattuja pilkkanaan jo alussa ja teki julman tempun tehdessään valekuolemaniskun Viville Pelin silmien edessä. Kuitenkin hänellä oli omat motiivinsa miksi hän teki niin.

Lopulta Nico Robin paljastui petturiksi ja ei kertonut Sir Crocodilelle, missä muinainen ase Pluton on. Poneglyfi sisälsi tietoa Plutonista, mutta Robin valehteli sen sisältävän vain historiaa. Koska Plutonin sijainnin selvittäminen oli olennaisin syy Robinin Baroque Worksiin liittämiselle, Crocodile sanoi Robinin rikkoneen heidän sopimuksensa ja lävisti Miss All Sundayn koukullaan. Robin paljasti myöhemmin kuningas Cobralle, että hän liittyi Baroque Worksiin vain päästäkseen Alubarnan palatsin kellarikerrokseen, jossa hän uskoi "tosi poneglyfin" sijaitsevan. Miss All Sunday tiesi ettei pääsisi käsiksi poneglyfiin jollei auttaisi Baroque Worksia. Hänen mielestään kuningaskunnan tuho olisi 100 vuotta kadoksissa olleen historian selvittämisen arvoinen. Kuitenkin tosi poneglyfi ei sijainnutkaan siellä ja Robin oli valmis kuolemaan tuhoutuvan pohjakerroksen kanssa, koska uskoi ettei hän voisi toteuttaa unelmaansa. Kuitenkin Luffy otti hänet ja kuninkaan mukaansa ja vei heidät turvaan.

Luffyn voitettua Sir Crocodilen, Robin ilmaantui heidän Going Merry-laivalleen. Hän kertoi Olkihatuille, että Luffy rankaisi häntä julmasti viemällä hänet turvaan vaikka hän halusi kuolla. Siksi Robin sanoi, että hyvitykseksi Olkihattujen pitäisi ottaa hänet mukaansa. Vaikka monet heistä eivät halunneet Robinin liittyvän, Luffy antoi Robinille luvan liittyä joukkoon saman tien. Olkihatuista suurin osa olivat Robinia vastaan mutta pian Robin sai heidät ystävikseen. Taivassaarelle päästyään Nico Robin löysi yhden tosi poneglyfeistä, ja se antoi hänelle uutta voimaa jatkaa unelmaansa.

Aokiji ja CP9Muokkaa

Davy Back Fight-nimisen kilpailumielisen taistelun jälkeen Nico Robin törmää lapsuudestaan tuttuun Kuzaniin, joka tunnetaan nykyisin Aokijina. Hän on nykyisin yksi kolmesta päällikköamiraalista. Aokiji päätti, että Olkihatut olivat liian vaarallisia eloonjätettäviksi, erityisesti Nico Robin. Hän paljasti heille hieman Robinin synkästä menneisyydestä: Robin oli liittoutunut moniin joukkoihin ja jokainen niistä on tuhoutunut, mutta ainoastaan Nico Robin on selvitessä. Aokijin mukaan Robin manipuloi joukkoja ja hylkäsi heidät lopuksi. Sanoessaan Olkihatuille, että Nico Robin saattaisi jonain päivänä pettää heidätkin, Robin yritti tappaa Aokijin todistaakseen olevansa luotettava. Surmanisku ei kuitenkaan tepsinyt Aokijin Hie Hie no Mi (Ice Ice Fruit/jääjäämarja) voimiin ja hän jäädytti Robinin. Jos Olkihatut eivät olisi pelastaneet häntä, Aokiji olisi murskannut Nico Robinin palasiksi.

Myöhemmin Water Seven-osan aikana Nico Robin katosi kaupungilla ja myöhemmin paljastui, että Nico Robin on pettänyt Olkihatut ja liittoutunut Maailman hallituksen salaisen organisaation, CP9:n kanssa. CP9:n käskystä, Robin lavasti Olkihatut syyllisiksi Water Sevenin pormestarin, Iceburgin, murhayritykseen. Hänen tekonsa ei kuitenkaan ollut tämän vapaasta tahdostaan. Robin yritti lavastuksen avulla saada Olkihatut lähtemään Water Sevenistä. Jos näin ei tapahtuisi, Buster Call (hyökkäys joka tuhosi Nico Robinin kotisaaren, Oharan) lähetettäisiin Water Seveniin ja Olkihatut tapettaisiin koko saaren mukana. Olkihattuja ei tapettaisi, jos hän luovuttaisi itsensä Maailmanhallitukselle. Myöhemmin Olkihatut törmäsivät Nico Robiniin Water Sevenissä ja he halusivat Robinin palaavan takaisin. Hän ei kuitenkaan suostunut vaan kylmänä vastasi, että hänen sisällään on pimeys, joka ei voi jäädä heidän luokseen. Kun Robin ja CP9 olivat lähteneet, Olkihatut saivat tietää Nico Robinin todellisen syyn jättää Olkihatut pormestarilta. He päättivät lähteä Nico Robinin ja CP9:n perään kulkemalla ensin merijunilla ja päätyen Enies Lobbyyn. Tällä kertaa CP9 ei päättänyt jättää Olkihattuja eloon. Vaikka he olivat solmineet sopimuksen Nico Robinin kanssa, etteivät he koske Olkihattuihin, sopimus oli voimassa vain Water Sevenissä. Olkihatut itse seurasivat heitä Enies Lobbyyn.

Kun Olkihatut saapuivat Oikeuden tornin luokse, Robin yhä kieltäytyi tulemasta Olkihattujen mukaan, vaikka he olivat ainoat Oharan asukkaiden jälkeen, jotka ovat olleet hänelle kilttejä. Kuitenkin Robin uskoi, että jonain päivänä Olkihatut pettäisivät hänet. CP9:n johtaja, Spandam nauroi ja osoitti tornin yllä olevaa Maailmanhallituksen lippua, ja sanoi Maailmanhallitukseen kuuluvan yli 170 maata. Tämä suuri voima jahtasi Nico Robinia, ja vain hullu ottaisi Nico Robinin taakakseen tästä syystä. Luffy käski Sogekingiä polttamaan Maailmanhallituksen lipun, mikä oli sodanjulistus Maailmanhallitusta vastaan. Tämä oli Luffyn tapa kertoa Robinille, että hänen vihollisensa ovat myös Olkihattujen vihollisia. Robin järkyttyi ja tajusi, ettei todennäköisesti ketkään muut voisi olla hänelle yhtä hyviä ystäviä kuin Olkihatut. Muistaessaan Saulon sanoneen, että kukaan ei ole luotu maailmaan täysin yksinäiseksi, Nico Robin alkoi itkeä. Luffy käski Robinia sanoa ääneen, että hän haluaa elää. Nico Robin huusi niin, että kaikki varmasti kuulisivat, että hän haluaa elää. Olkihatut ryhtyivät Robinin pelastus hommiin ja yksi kerrallaan he kukistivat kaikki CP9:n jäsenet, ja pakenivat jopa Buster Call hyökkäykseltä. Viimeisenä tekonaan ennen Enies Lobbystä pakenemista, Nico Robin katkaisi Spandamin selän "Seis Fleur Vääntö" hyökkäyksellä.

Juhliessaan pakoa Water 7:ssä Olkihattujen ja muiden ystävien kanssa, Robin törmäsi taas Aokijiin. Hän kertoi Robinille, että 20 vuotta sitten hän päästi Robinin menemään vain, koska Saulo oli hänen ystävänsä. Koska Robin ei ollut niinkin pitkän ajan aikana löytänyt paikkaansa maan päällä, päätti Aokiji pistää kaikelle pisteen. Kuitenkin Enies Lobbyn tapahtumien jälkeen Aokiji huomasi, että Robin on löytänyt paikkansa. Tämän hän kuitenkin halusi kuulla vielä Robinin suusta. Kuullessaan haluamansa sanat Aokiji hymyili ja lähti sanoen Nico Robinille, että niin kauan kuin hän on elossa, ei Ohara ole kuollut. Aokijin lähdettyä hymyssä suin Robin liittyi taas ystäviensä kanssa juhlimaan.

Enies Lobbyn tapahtumien jälkeen Nico Robin sai uuden kiinniottopalkkionsa, 80.000.000 berryä uuden kuvan kanssa. Palkkion nousu oli todella pieni muihin Olkihattupiraatteihin verrattuna (lukuun ottamatta Chopperia). Luvussa 437 kun Franky kieltäytyi liittymästä Olkihattuihin, Nico Robin käytti voimiansa saadakseen Frankyn suostumaan (Robin rutisti Frankyn kiveksiä). Tämä oli tuskallisin mahdollinen pakottamiskeino ja jopa muut Olkihatut pyysivät Nico Robinia lopettamaan. Luffy jopa anoi ettei hän muuta Frankyä naiseksi. Robin hymyili ja sanoi, että kun merirosvo löytää aarteen, he eivät millään irrota siitä otettaan.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki