FANDOM


Sanji (jap. サンジ) on neljäs Olkihattujen jäsen ja on laivan kokki.

Sanjista Sanji on ketjupolttaja joka taistelee käyttäen ainoastaan jalkojaan, sillä hän ei halua vahingoittaa käsiään joita käyttää kokkaamiseen. Hän taistelee voimakkailla potkuilla ja käyttää monia eri potkutekniikoita. Sanji on maailmanluokan kokki, jolle ruuanlaiton lisäksi myös taistelutaidon opetti Baratie -ravintolan pääkokki Punajalka-Zeff. Hän syntyi North Bluella, mutta varttui East Bluella. Eiichiro Odan mukaan Sanjin eläinhahmo on ankka, väri sininen ja hän tuoksahtaa kalaruualle ja tupakalle. Erot versioiden välillä

Alkuperäisessä japaninkielisessä mangassa ja animessa Sanji on ketjupolttaja, kun taas 4Kids animeversiossa Sanji imeskelee tikkaria. Tämä siitä syystä, ettei lapset oppisi tupakoimaan.

Englanninkielisessä mangaversiossa Sanji sanoo usein "crap" (suom. paska/hitto, jap. kuso), jonka fanit ovat päättäneet tarkoittavan paskaa. Englanninkielisessä animessa hän haukkuu Zeffiä yksinkertaisesti "vanhaksi ukoksi" (old-geezer) tai "vanhaksi pieruksi" (old fart). Jälkimmäistä fanisubit käyttivät suurimmassa osassa Zeffiin kohdistuvista haukuista. Englanninkielisessä mangassa Sanji haukkuu Zeffiä myös paskaukoksi (crap-geezer).

4Kids-versiossa hän myös puhuu Brooklynin aksentilla (äänenä David Moo). Persoona ja suhteet

Sanji on törkypuheinen ja vakava hahmo, töykeä ja kärsimätön, varsinkin liikuskellessaan miesten seurassa. Hänen karskiutensa vastapainoksi hänellä on myös "love-cook"-puoli ollessaan kauniiden naisten seurassa. Kauniin naisen nähdessään Sanji menee sekaisin rakkaudesta, hän rientää kaunottaren eteen ja tekee romantiikkaa tihkuvia eleitä. Sanjin näkyvillä oleva silmä muuttuu sydämeksi ja hänen ympärillänsä leijailee sydänkuvioita (tämä tapahtuu erityisesti silloin kun hän puhuu tai on lähellä Namia tai Nico Robinia). Usein hän herrasmiehenä auttaa naisia pienissäkin asioissa, tarvitsivat he apua tai eivät. Sanji myös toteuttaa mielellään naisten pyyntöjä. Lisäksi Sanji on luvannut itselleen, ettei koskaan anna naiselle sattua mitään niin kauan kuin hän pystyy vielä seisomaan. Tämä koituu ongelmaksi siinä vaiheessa, kun Sanjin vastus on nainen, sillä hän ei halua satuttaa naista vaikka nainen haluaisi tappaa hänet. Sanji mieluummin kuolisi kuin satuttaisi naista.

Sanji on perverssi ja katselee mielellään naisia vähissä vaatteissa ja kaikista mieluiten alasti. Alabastan palatsissa Sanji kysyy Igaramilta kylvyssä, missä on naisten puoli. Igaramilta hän ei vastausta saa, mutta Nefertari Cobra paljastaa olinpaikan ja Sanji onnistuu näkemään Namin alasti(tosin Nami vaati tirkistelystä kaikilta 100.000 berryä).

Hän on Olkihattujen kokki, joka vastaa heidän terveydestään. Sanjin unelma on löytää All-Blue (Great Blue 4Kids-dubissa), meri josta löytyy kaikkia kalalajeja ja joka olisi joka kokin paratiisi. Hän kunnioittaa ruoanlaittovälineitä, ruokaa ja kokkausta, eikä anna kenenkään nääntyä nälkään, oli kyseessä kuinka paha tai viaton ihminen tahansa. Lisäksi Sanji ei pidä siitä, jos joku heittää ruokaa roskiin tai jättää syömättä. Sanji on myös erittäin ylpeä kokkauksistaan, eikä salli kenenkään haukkua hänen valmistamaa ruokaa.

Sanji kunnioittaa Luffya kapteeninaan, mutta on vihainen Luffylle jos tämä syö liikaa. Hänen välinsä Zoron kanssa ovat hyvin heikot, ja usein Sanji nähdäänkin riitelemässä Zoron kanssa, jota Sanji kutsuu marimoksi. Vaikka heidän välinsä ovat huonot, taisteluissa muita vastaan he ovat vaarallinen tiimi. He myös suojelevat toisiaan hyvin paljon, mutta hyvin useasti sekin johtaa loppujen lopuksi riitelyyn. Ensimmäisen kerran kun hän näki Chopperin, Sanji aikoi keittää hänet. Olkihattuihin liitymisen jälkeen Sanji sanoi Chopperin olevan sopiva hätämuonavaraksi. Nykyisin Sanji kuitenkin kunnioittaa Chopperia toverinaan ja ystävänään. Hän on myös hyvä ystävä Usoppin kanssa, ja tuntuu ymmärtävän häntä hyvin. Toisin kuin Zoro, Sanji näyttää paljon enemmän tunteitaan ja osoittaa huolenpitoa tovereitansa kohtaan.

Sanji pitää nimien keksimisestä itselleen taisteluiden ajaksi. Esimerkiksi Alabastan tapahtumien aikana hän käytti nimeä Mr. Prince. Kuitenkin identiteetin salaaminen ei edesauttanut kiinniottopalkkion saamista. Nykyisin Sanjista on 77 miljoonan berryn kiinniottopalkkio, mutta hänen kilpailijallaan Zorolla on 120 miljoonaa. Sanjin ensimmäinen ja nykyinen kiinniottopalkkio on kuitenkin suurempi verrattuna Zoron 60 miljoonaan. Vaikka Sanjista on luvattu suuret rahat, hän on tyytymätön etsintäkuulutuksen kuvaan, jossa hänet on piirretty kuvan sijaan, johtuen kuvanottajan erheestä olla ottamatta linssisuojusta pois.

Hänen vasenta silmäänsä ei ole koskaan näytetty mangassa, vaan silmä on aina ollut hiusten peitossa. Kuitenkin luvussa 419, Sanji nähtiin pitävän pientä kaukoputkea vasemman silmänsä edessä. Kuitenkin "Uusi maailma" osassa Sanjilla on vasen silmä näkyvillä, kun taas oikea peitettynä. Historia Lapsuus

Sanji on Zeffin oppipoika ja heillä on pitkä yhteinen historia. Yhdeksän vuotta sitten nuori Sanji harjoitteli kokkausta North Bluella kulkeneella risteilyaluksella. Hän unelmoi nuoresta iästään huolimatta All Bluesta, mutta muut kokit kertoivat sen olevan vain myytti, ja ainoastaan toivoton unelmoija lähtisi etsimään sitä. Tämä ärsytti Sanjia, mutta hänestä oli myös yököttävää katsella, kun muut kokit söivät asiakkaiden jättämiä ruokia.

Eräänä päivänä Punajalka-Zeff ja hänen miehistönsä hyökkäsivät laivaan. Risteilyaluksen henkilöstöllä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa. Sanji yritti tappaa itse Zeffin. Kuitenkin jouduttuaan merirosvojen lyömäksi hän sanoi etteivät häntä voisi merirosvot voittaa, sillä hän aikoo vielä löytää All Bluen. Tämä sai merirosvot nauramaan. Salaa Zeff kuitenkin itse unelmoi myös All Bluesta. Myrsky yltyi ja lopulta sekä merirosvolaiva että risteilyalus upposivat mereen. Zeff pelasti Sanjin yhteisen unelman vuoksi ja he rantautuivat pienelle, autiolle ja asuinkelvottomalle saarelle. Sanji ja Zeff olivat ainoat jotka selvisivät hengissä.

Zeff oli onnistunut saamaan haltuunsa ruokaa, ja hän jakoi ne Sanjin kanssa. Itse hän piti suuren säkin ja antoi Sanjille pienemmän, koska "aikuisen maha on isompi". Saari oli pelkkää kiveä, minkä takia siellä ei ollut mahdollista saada kasvatettua mitään. Karun olomuodon vuoksi siellä ei elänyt eläimiäkään. Saaren sientä muistuttavan muodon vuoksi kalastaminenkaan ei onnistunut, sillä merenpinta oli liian alhaalla ja takaisin kiipeäminen olisi ollut mahdotonta. Niinpä Sanjin ja Zeffin piti elää laivalta pelastetulla ruualla. He päättivät asettua eri puolille saarta. Mikäli toinen heistä näkisi laivan he ilmoittaisivat toisilleen. Sanjin mentyä omalle puolelleen hän jakoi ruuan pitkälle ajalle. Kului päiviä ja lopulta ruoka loppui ja mahan täytteeksi Sanji joi sadevettä lammikosta. Hän muisteli miten hän mollasi muita kokkeja asiakkaiden jättämien tähteiden syömisestä ja alkoi itkeä. Mangan mukaan kului 70 päivää kunnes Sanji päätti mennä katsomaan Zeffiä, jos hänellä olisi ollut ruokaa jäljellä. Saavuttuaan näköetäisyydelle Sanji huomasi, että Zeffin säkki oli täynnä. Hän päätti tappaa Zeffin, jotta voisi syödä jäljellä olevan ruuan itse. Avattuaan säkin sen sisällöksi paljastui kuitenkin kultaa. Kauhukseen Sanji huomasi, että Zeff oli antanut hänelle kaiken ruuan, ja Zeff itse oli syönyt oikean jalkansa. Animessa Zeff menetti jalkansa pelastaessaan Sanjia merestä. Zeffin jalka jäi jumiin ja ainoa keino saada jalka irti oli katkaista se kettingillä. Mangassa esitetty syy oli liian raaka laajalevitteiselle televisiolle, joten kohtaus jouduttiin muuttamaan. Tämä siis tarkoittaa, ettei animessa Zeff syönyt mitään.

Sanji kysyi Zeffiltä itkien, miksi hän oli syönyt jalkansa, kun Sanjin tappamalla Zeff olisi saanut kaiken ruuan. Zeff vastasi, koska Sanjilla ja hänellä oli sama unelma: löytää All Blue. Koska Zeff kuitenkin menetti jalkansa sekä miehistönsä, hänellä ei ollut enää mahdollisuutta lähteä Grand Linelle josta All Blue voisi löytyä. Tämä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan Zeffiä, vaan hän sanoi haluavansa saarelta selviydyttyään perustaa merelle ravintolan, jottei kenenkään tarvitsisi näkeä merellä nälkää vaikka joutuisi autiolle saarelle. Myös Sanji lupasi, että jos hän pääsisi elävänä saarelta, hän auttaisi Zeffiä rakentamaan ravintolan. Hetken kuluttua heidän riemukseen laiva kulki saaren ohi ja he pelastuivat. Tapahtuneen vuoksi Sanji ei enää koskaan haaskannut ruokaa ja suuttui, mikäli joku haaskasi sitä. Elämä Baratiella

Sanjin ja Zeffin välit ovat yhteisestä unelmasta huolimatta melko huolestuttavat. He haukkuvat toisiaan ja käyttävät välillä väkivaltaa. Sanji haukkuu usein Zeffiä "äijänryönäksi" (englannin haukkumanimikkeitä: Old Fart, Shitty-Geezer jne, kuso-jiji alkuperäisessä versiossa). Zeff sanoo usein, että Sanjin ruoka maistuu pahalle. Sanji aloitti tupakanpolton 10-vuotiaana. Tämä on kerrottu vain mangassa. Sanji syytti itseään siitä, että Zeff oli menettänyt toisen jalkansa ja joutunut sen vuoksi luopumaan merirosvon urasta, ja halusi jotenkin korvata sen hänelle.

Yhdeksän vuotta myöhemmin Don Krieg saapui valtaamaan Baratieta. Olkihattupiraattien avustuksella Don Krieg ja hänen armadansa voitettiin. Kaikki ei kuitenkaan palannut normaaliksi, vaan Sanji päätti ryhtyä Olkihattupiraattien kokiksi. Sanji liittyi Olkihattupiraatteihin All Bluen etsimisen ja Namin vuoksi. Nami oli kuitenkin varastanut Going Merryn ja aarteet jättäen Olkihatut. Luffy, Zoro, Usopp, Sanji ja Zoron kaksi palkkionmetsästäjäystävää (Johnny ja Yosaku) lähtivät hakemaan Namia takaisin Arlongilta.

Sanji tekee niin paljon ruokaa lähinnä Luffyn takia, että todennäköisesti Sanjin ruuat kuluttavat Olkihattujen berryjä eniten. Mangajaksossa #435 Sanji sai ensimmäisen etsintäkuulutuksensa joka on 77 miljoonaa berryä. Hänen kutsumanimensä on "mustajalka" joka viittaa etäisesti hänen opettajaansa Zeffiin jonka kutsumanimi oli "punajalka". Suuresta kiinniottopalkkiosta huolimatta Sanji tyrmistyi. Hänen etsintäkuulutukseen ei saatu Sanjista kuvaa, joten hänet piirrettiin siihen. Baratien väki oli joka tapauksessa ylpeitä Sanjin menestyksestä ja Sanjin etsintäkuulutus komeileekin heidän seinällään. Taidot ja voimat Diable Jambe

Sanji on yli-inhimillisen voimakas, nopea ja sitkeä. Hän on kolmanneksi voimakkain Olkihattupiraattejen jäsen, Luffyn ja Zoron jälkeen. Taistelutaidot hän oppi Punajalka-Zeffiltä, minkä vuoksi Sanji taistelee ainoastaan jalkojaan käyttäen. Toinen syy on se, ettei hän halua vahingoittaa kokin käsiään. Taistelutekniikan nimi on "punajalka", joka tulee siitä, että jalka tahriintuu punaiseksi verestä. Hänen potkunsa ovat tarpeeksi voimakkaita murskaamaan kiviä ja kaatamaan hirviömäisen suuria vihollisia. Sanjin liikkeet ovat myös akrobaattisia taistelujen ajan.

Punajalka on fiktiivinen taistelulaji, jossa käytetään pelkästään alaruumista sekä hyökkäyksien tekemiseen että suojautumiseen. Sanjilla on ilmiömäinen tasapaino, sillä hän voi tehdä potkusarjoja pitäen käsiä taskuissaan. Useimmiten hän myös pitää sätkää suussaan taistelun aikana. Hyökkäysten nimet ovat ranskaa, ja usein nimet tarkoittavat ruoka-aineksia ja ruumiinosia. 4Kids dubin hyökkäysten nimien on tarkoitus olla vain hauskoja ja liittyä jollain tavalla hyökkäyksiin. Sanji pystyy potkuillaan muokkaaman vastustajan kasvojen luustoa, ja tekemään heistä komeamman näköisiä. Hän on myös hyvin nopea, eikä harjaantumaton silmä pysty laskemaan, kuinka monesti hän on potkaissut, ja hän pysyi kuustaidon käyttäjän Kalifan vauhdissa ilman ongelmia.

Tavallisten potkujen lisäksi, Enies Lobbyssä taistellessaan Jyaburaa vastaan, Sanji näytti uuden tekniikkansa nimeltä Diable Jambe. Diable Jamben aikana tehtävät hyökkäykset ovat suunnilleen samat kuin tavallisesti, mutta Diable Jambea käyttääkseen hän pyörii yhdellä jalalla uskomattoman nopeudeasti, ja saa jalkansa tulikuumaksi. Tämän vuoksi hyökkäykset ovat voimakkaampia ja polttavat vastustajia, jolloin suojautuminenkin saattaa olla hyödytöntä. Eiichiro Odalta kysyttiin miksi kuumuus ei vaikuta Sanjiin itseensä, hän selitti Sanjin sydämen palavan kuumempana. Tämä tosin oli yksi Odan lukuisista vitsivastauksista. Toinen syy sille, miten Sanji kestää jalan kuumuuden on se, että kokkina hänen täytyy pystyä sietämään kuumiakin olosuhteita. Se ei kuitenkaan selitä, mikseivät hänen vaatteensa pala.

Vaikka enimmäkseen Sanji taistelee jaloillaan, on hän käyttänyt keittiöveitsiä taistellessaan Wanzea vastaan, joka käytti suojanaan nuudeleista tehtyä haarniskaa johon potkut vain takertuivat. Keittiöveitsillä Sanji pilkkoi Wanzen nuudeliasun erilaisiksi annoksiksi ja viimeisteli Wanzen potkuillaan, sillä hänen mukaansa keittiöveitset eivät ole tappamista, vaan ruoanlaittoa varten.

Sanjin strategiset kyvyt ovat pelastaneet Olkihatut monesta pulasta. Hän huijasi Crocodilea uskomaan, että Olkihatut ovat kuolleet, pelasti Olkihatut Rainbasesta hukkumasta, ohjasi Usoppin Tuomiotorniin Robinia pelastamaan, sulki Oikeuden portin ja mahdollisti siten Olkihattujen paon. Näiden tekojen takia Sanji on usein poissa paikalta suurten taistelujen aikana, eikä Maailmanhallitus ole päässyt todistamaan hänen taistelukykyjään. Vaikka Sanji onkin Olkihattujen kolmanneksi vahvin taistelija, hänen kiinniottopalkkionsa ei ole kolmanneksi, vaan neljänneksi suurin Robinin viedessä kolmannen sijan. Sanji on myös tällä hetkellä ainoa Olkihattupiraatti, josta ei ole valokuvaa etsintäkuulutuksessa. Brookin valokuva on tosin vanhentunut eikä esitä häntä enää nykyisessä olomuodossaan. Kahden vuoden jäkeen Sanji on oppinut uimaan nopeammin kuin merenmiehet. Hän potkii itselleen lisää nopeutta. Ja hän on oppinut CP9 sky walk liikkeen jolla hän pakeni Love Islandilla naisiksi tekeytyneitä miehiä karkuun.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki